Näytetään tekstit, joissa on tunniste Norwegian. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Norwegian. Näytä kaikki tekstit

1. tammikuuta 2017

Kuukausikatsaus 12/2016

Joulukuussa osakesalkku nousi 3,0 % kuten myös koko sijoitussalkku. Koko salkun tuotoksi vuoden alusta muodostui 10,1 %. Palaan vielä vuosiraporttiin myöhemmin.

Ostoja tein joulukuussa yhteensä 895 eurolla, normi ETF:en lisäksi pieni erä Medtronicia (MDT).

Joulukuun sankariosakkeet: Lehto +14%, Nokia +13%, Tikkurila +13%, AT&T +11% ja PKC +10%.

Osinkoja tuli joulukuussa bruttona peräti 954 €, sillä osakevaihdon kohteena oleva Norvestia maksoi ylimääräiset osingot yhteensä 847 €. "Jatkuvien toimintojen" osinkoja tuli siis vain 107 €. Koko vuoden brutto-osinkosummaksi tuli 6508 €. Siinäpä haastetta ensi vuodeksi.

Korkoja sain joulukuussa Norwegianin maksamat 104 € (bruttoa tämäkin, ei näkynyt maksetun lähdeveroa).

Uutta sijoituspääomaa lisäsin joulukuussa 1990 e, joten koko vuoden säästösummaksi tuli 12 000 € eli 1000 €/kk.

Kävin Nordean konttorissa tunnistautumassa, johon menikin tunti. Että se siitä näppärästä nettitilinavauksesta. Nyt voisin avata osakekaupankäynnin, mutta asia vielä harkinnassa maksaako vaivaa.



Osakkeet arvo kaupat muutos

Suomi 114 546
+2,5%

Pohjoismaat 13 407
+5,5%

Eurooppa 4 097 −101 +5,2%

USA 24 843 −692 +3,9%

Aasia 0


Kehittyvät 2 362 −103 +0,4%


159 254 −895 +3,0%





Korot ja käteinen
muutos

lyhyt korko 5 080
2

S-osuudet 1 100
0

Nordnet 0,15% 6 600 1000 1149

Nordnet 869
315

Lynx 5 669
−609

Norwegian 1,75% 10 104
104

S-tili 106
0

Nordea 990 990 0


30 518
1950







189 772 1990 +3,0%

1. kesäkuuta 2016

Kuukausiraportti 5/2016


Osakesalkun arvo nousi 3,8 % toukokuussa ja koko salkun arvo korot ja käteinen mukaanlukien nousi 3,3 %. Vuoden alusta TWR-tuotto +1,6 %.

Kuukauden sankariosakkeet: Konecranes +24 %, Sanoma +17,5 %, Vaisala +14,2 %
ja luuseriosakkeet: Exel composites -14,4 %, ja H&M -11,1 %

Osinkoja tuli toukokuussa yhteensä bruttona 725 €, vuoden alusta osinkokertymä on nyt 5041 € (brutto).

Ostin toukokuussa ainoastaan hiukan ETF:iä Nordnetin kuukausisäästämisen kautta (SXR8, IS3N, DXET ja XDUK) sekä mausteeksi Superrahastoja.

Siirsin Nordnetin tuottotililtä (0,15 %) 10 000 € avaamaani Bank Norwegianin tilille, jossa korko on 1,75 %. Vuositasolla nettokorkotuotto nousee 10,5 eurosta 122,5 euroon, edellyttäen tietysti että Norwegianin korko pysyy.

S-osuuksista tuli toukokuussa korkoja 52 €.

Lisäpääomaa en poikkeuksellisesti pystynyt lisäämään, sillä nuo rahat menivät tulevan kesälomareissun maksamiseen.



Osakkeet arvo kaupat muutos






Suomi 102640 0 4,2%

Pohjoismaat 11142 −150 1,1%

Eurooppa 2750 −210 2,5%

USA 20493 −168 3,8%

Kehittyvät 1466 −107 −0,7%


138 491 −634 +3,8%





Korot ja käteinen


lyhyt korko 5054
5

S-osuudet 1100
0

Nordnet 0,15% 4502
−10000

Nordnet 1931
−92

Lynx 6276
202

Norwegian 1,75% 10000
10000

S-tili 58
52


28919
−355







167 411
+3,3%