12. helmikuuta 2017

Kuukausiraportti 1/2017


Kuukausirportti on vähän myöhässä, yhtiöiden tulosjulkistukset ovat vieneet ajan.

Tammikuussa salkun osakesijoitukset nousivat 0,3% ja koko salkku myös.

Tammikun ostot: Target (TGT) 15 kpl á $65,00 sekä vähän kuukausiostoja (IS3N ja XDUK) sekä 100 eurolla Ruotsi ja Tanska Superrahastoja. Ajattelin jättää kauppojen listaamisen tänä vuonna, työlästä kirjoittaa kaikki kaupat enkä usko niiden juuri kiinnostavan lukijoita.

Poikkeuksellisesti tein yhden myynnin: myin 100 kpl PKC:tä ihan vaan varmistakseni "hillot himaan". Eli jos ostotarjous jostain syystä (Trump?) kaatuisi.

Osinkoja tuli vain kahdelta yhtiöltä: Philip Morris (PM) ja Realty Income (O) yhteensä 31 euroa. Olen tehnyt myös osinkotaulukon kuluvalle vuodelle, joka kertoo että tulen saamaan tänä vuonna osinkoja hiukan yli 6000 euroa bruttona nykyisillä omistuksilla.

Vieläkin arvon että kannattaako Nordeaan alkaa ostaa osakkeita. Tulisi taas yksi uusi paikka osakkeille. Houkuttelisi alkaa sijoittamaan osingot suoraan osingon maksavan yrityksen osakkeisiin, joka siis olisi Nordeassa järkevää kustannuksien vuoksi (pienetkin kaupat 1%). Mutta toisaalta voin myös valita muutaman osakkeen (6-7) joita ostan osingoilla n. 700 euron erissä ja jatkaa Nordnetissä. Nordnetin Privat banking olisi kyllä jo varsin hyvä, mutta pitäisi saada 200 k€ ensin kasaan.

Uutta pääomaa talletettu 1000 euroa Nordnetiin.



Osakkeet arvo kaupat muutos %

Suomi 112 308 2337 0,1%

Pohjoismaat 13 962 −100 3,4%

Eurooppa 4 120 −29 −0,1%

USA 25 761 −912 0,0%

Aasia 0


Kehittyvät 2 487 −128 −0,1%


158 638 1168 0,3%





Korot ja käteinen
muutos/€

lyhyt korko 5 081
1

S-osuudet 1 100
0

Nordnet 0,15% 7 601 1000 1001

Nordnet 2 965
2096

Lynx 4 675
−995

Norwegian 1,75% 10 104
0

S-tili 106
0

Nordea 990
0


32 622
2104







191 259 1000 0,3%

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti