16. maaliskuuta 2016

Yhtiökokoustunnelmia



Terveisiä Stockmannin yhtiökokouksesta! Olen vuosien varrella käynyt jonkin verran yhtiökokouksissa, viime vuonna en tosin käynyt yhdessäkään. Työssäkäyvänä ei ole helppoa liueta työpäivän aikana kokoukseen, vaikka useimmat ovat täällä pääkaupunkiseudulla, missä olen töissä. No nyt kuitenkin päätin irrottautua iltapäiväksi, varsinkin kun etukäteen oli pientä vääntöä luvassa, sillä yhtiökokouskutsussa oli yhden osakkeenomistajan ehdotus osakesarjojen yhdistämisestä. Se, että se ei ollut hallituksen esitys, tarkoitti tietysti sitä, että hallitus oli ehdotusta vastaan, mutta kun riittävän iso omistaja vaatii, niin ehdotus pitää ottaa käsiteltäväksi.

Stockmannin yhtiökokous on hauska ruotsin kielen kielikylpy: ruotsia ja suomea käytetään iloisesti vuorotellen. Toimitusjohtajan puhe oli tosin ainoastaan ruotsiksi, aulasta sai luurit suomenkielisen tulkkauksen kuuntelemiseksi. Päätin kokeilla ilman luureja, ja oli ilo havaita, että ymmärsin lähes kaiken! Aika helppoa ruotsia hän tosin puhui, ja kaksikieliset kalvot olivat tukena.

Myös hallituksen väistyvä puheenjohtaja Bergh puhui sujuvasti molempia kieliä.


Kaikki meni mukavasti esityslistan kohtaan 16, jossa oli osakeantivaltuutuksen antaminen hallitukselle. Itsekin perehdyin siihen vasta paikan päällä, ja olihan se aika lavea: hallitukselle esitettiin valtuuksia suunnata 20 miljoonan osakkeen (A tai B) anti, myös suunnattuna antina, haluamillaan ehdoilla. Ja kaiken lisäksi aikaa annettiin maaliskuuhun 2019 saakka. Kun vertaa antia nykyisiin osakemääriin, 30 milj. A-osaketta ja 42 milj. B-osaketta, niin onhan se suuri. Pahimmillaan 20 miljoonan A-osakkeen suuntaaminen jollekin taholle, tarkoittaisi että tämä taho omistaisi 40 % äänivaltaisista osakkeista annin jälkeen! Eli lähes täysi yhtiön hallinta. Berhg puolusteli antia, että tietysti hallitus ajaa yhtiön etua joka tilanteessa, mutta esimerkiksi tuota pitkää aikaa ei mielestäni perustellut. Eikös antivaltuuksia voi pyytää uudelleen seuraavassa yhtiökokouksessa, miksi siis kolmeksi vuodeksi?

No, äänestykseen mentiin, kun Hartwall Capitalin edustaja Eeva Ahdekivi sekä mm. Kim Lindström vastusti ehdotusta. Minäkin pääsin tylyttämään hallitusta äänivaltaisten A-osakkeiden voimalla.


Äänestys sujui muutamissa minuuteissa, mutta ääntenlaskenta kestikin yli puoli tuntia. Ja kun tulos vihdoin tuli, oli se varmaan yllätys hallitukselle: ääniä ehdotus sai 77 %, kun 2/3 vaadittin, mutta kaikista kokouksessa olevista osakkeista ehdotus sai vain 60 %, eli 66,6 % raja ei ylittynyt! Hallituksen ehdotus siis hylättiin.

Sitten siirryttiin seuraavaan asialistan kohtaan osakesarjojen yhdistämiseksi.
Hartwall Capitalin Ahdekivi piti puheen miksi sarjat pitäisi yhdistää.



Perusteluna oli lähinnä osakkeen oikean arvon muodostuminen, siis arvonnousu.

Bergh vastasi puheellaan, että osakkeen arvo määräytyy lähinnä yhtiön tuloksenteon perusteella, ei osakesarjojen yhdistämisellä. Ja että sopimuksista pitää pitää kiinni, jolla tarkoitti, että yhtöjärjestystä pitää kunnioittaa.

Puheenjohtaja yritti välttää äänestyksen kysymällä suurilta A-sarjan omistajatahoilta, että kannattavatko ehdotusta. Kun muutama suuri omistaja oli sanonut vastustavansa, hän totesi ettei äänestystä tarvita, sillä se ei tulisi menemään läpi näiden A-osakkeenomistajien vastustuksen vuoksi. Ahdekivi kuitenkin penäsi äänestystä, jotta todellinen kannatus nähtäisiin. Kun sitten Varman edustaja sanoi kannattavansa ehdotusta, niin puheenjohtaja päätti järjestää äänestyksen. Äänestin osakesarjojen yhdistämisen puolesta, vaikka siis tiedossa jo oli, ettei ehdotus tulisi menemään läpi. Tässä vaiheessa kokousosanottajia armahdetiiin, ja heidät päästettiin kahvittelemaan.
Itse nostin kytkintä saatuani kahvin ja voileipäkakun palasen syötyä. Tässä vaiheessa kokous oli kestänyt jo melkein neljä tuntia.

Pörssitiedotteesta sitten kotona luin, että  ehdotus oli hylätty:

http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/tiedotteet/porssitiedote.jsp?id=201603150189


Vielä Kauppalehden uutinen kokouksesta:
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/stockmannin-hallitus-sai-napaytyksen-yhtiokokoukselta/jA53pfeX


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti