6. elokuuta 2016

Välittäjän vaihto harkinnassa

Olen tässä viime päivinä miettinyt osakevälittäjän vaihtoa. Olen ollut suht tyytyväinen nykyiseen välittäjiini Nordnetiin sekä Lynxiin. Lynxin avasin alempien kaupankäyntipalkkioidn vuoksi, ja olenkin ostellut sen kautta USAlaisia osakkeita. Näiden ostojen kulu on $5 (tiettyyn kauppasummaan asti) tosin valuuttakauppa maksaa minimissään $4.

Mutta nyt olen alkanut miettimään uutta välittäjää, joka olisi siis Nordea. Nordea lanseerasi joku aika sitten uudet osakevälityshinnat, jotka ovat 8 eur kauppa, kuitenkin niin että kaupankäyntipalkkio on korkeintaan 1 % ja tämä myös ulkomaisilla osakkeilla. Tätä samaa yhtä prosenttia olen pitänyt itsellä ohjenuorana, eli Nordnetin 9 euron palkkiotasolla (suomalaiset osakkeet) olen pyrkinyt tekemään vähintään 900 euron kauppoja, jottei tuo yhden prosentin raja kuluissa ylity. Kuitenkin haluaisin tehdä kauppoja myös pienemmillä summilla.

Tulipa mieleen myös ajatus, että voisin alkaa sijoittaa saamani osingot suoraan maksavan yhtiön osakkeisiin. Tämähän on käsittääkseni mahdollista sopia tehtäväksi automaattisesti USAssa. Tähän asti en ole koskaan sijoittanut osinkoja takaisin osakkeisiin suurten kulujen vuoksi. Jos saisin jostain yhtiöstä verojen jälkeen yli 900 euroa, niin tämä ei olisikaan ongelma, mutta kun suurimmat saamani osingot olivat tänä vuonna Sammon 645 €, josta verojen jälkeen jää 480 €. Ja lopuista 45 yhtiöstä sain tätä pienemmät osingot. Mutta jos välityspalkkion yläraja on 1%, niin pieniäkin osinkoja voisi ohjata takaisin osakkeisiin. Tein jopa huvikseni laskelman tämän vuoden osinkojen uudelleensijoittamisesta suomalaisten osakkeiden osalta. Tämä tarkoittaisi 34 kauppaa yhteisarvoltaan 3691 euroa + kulut 37 euroa (eli 1 %). Nordnetillä tämä maksaisi edullisemmalla 7 euron kauppahinnoillakin yhteensä 238 euroa. Ihanan kallista siis!

Katselin jo Nordean netistä mitä tilien avaaminen tarkoittaisi. Helpointa olisi avata tili ja siihen verkkopankkitunnukset. Tämä maksaisi 3 euroa kuukaudessa.
Suurempi kysymys onkin, pitäisikö myös osakkeet siirtää Nordeaan Nordnetistä ja pitäisikö siirtää koko pankkiasiointi Nordeaan nykyisestä S-pankista. Kokonaisen arvo-osuustilin siirtäminen on maksutonta, mutta yksittäiset osakelajit maksavat. Myös ulkomaalaiset osakkeet maksavat (50 euroa/laji), joten ulkomaalaisia ei siis ainakaan kannattaisi siirtää. Vaikka kotimaiset osakkeet siirtyisivätkin ilmaiseksi niin yksi ongelma siirrossa on. Se on tietysti se että osakkeiden hankintahinnat eivät siirry. Ne pitäisi ottaa talteen, mukaanlukien koko historiat (ostot, myynnit, osakeannit ja splitit) ja myyntien yhteydessä ne pitää ilmoittaa verottajalle (todistelusta en tiedä riittääkö Nordnetistä printatut sivut verottajalle vai vaatiiko se alkuperäisiä kuitteja?).

Vaivaa tulee siis ennen siirtoa ja tulevien myyntien yhteydessä.
Kuitenkin olisi selkeintä, että kaikki suomalaiset osakkeet olisivat yhdellä välittäjällä. Rahastot ja osa usalaisista jäisi Nordnetiin, loput USAlaiset Lynxiin.

Kertokaapas rakkaat lukijani, olisiko tässä järkeä, vai onko heinäkuun helteet pehmittäneet pääni?  Ja miten te olette järjestäneet osinkojen uudelleensijoittamisen?

Linkit:

Arvopaperi: Osakevälittäjien hintakilpailussa tapahtuu: Kivijalkapankki onkin edullisin

Muutokset: 18.8. Lisätty linkki Arvopaperilehden uutiseen

1. elokuuta 2016

Kuukausiraportti 7/2016


Heinäkuussa osakesalkku nousi 3,9 % ja koko salkku mukaanlukien korkosijoitukset ja käteinen 3,2 %. Vuoden alusta TWR-tuotto koko salkulle 4,0 %.

Kuukauden sankariosakkeet: Sanoma + 36 %, Metso +18 %, Uponor +17 %, Cramo +14 %
 ja luuseriosakkeet: Elisa -5,7 % ja Exxon (XOM) -5,4 %.

Osinkoja tuli heinäkuussa yhteensä bruttona 142 €, vuoden alusta osinkokertymä on nyt 5248 € (brutto).

Ostin heinäkuussa ainoastaan 312 eurolla ETF:iä Nordnetin kuukausisäästämisen kautta (IS3N, DXET ja XDUK).

Sijoituspääomaa lisäsin 1000 €, nyt vaihteeksi Nordnetin tilille.



Osakkeet arvo kaupat muutos

Suomi 106039 0 +4,7%

Pohjoismaat 10500 0 +3,2%

Eurooppa 3155 −217 +3,4%

USA 21428 0 +0,5%

Kehittyvät 1803 −95 +4,3%


142 925 −312 +3,9%





Korot ja käteinen


lyhyt korko 5064
8

S-osuudet 1100
0

Nordnet 0,15% 5301 1000 1001

Nordnet 1637
−206

Lynx 7288
−14

Norwegian 1,75% 10000
0

S-tili 98
0


30 487
+788







173 412 1000 +3,2%


Muutokset: 

2.8.16 SXR8 pois kuukausiostoista