28. joulukuuta 2014

Alkuvuoden kalenteri

Vuosi 2014 alkaa olla paketissa, vain pari pörssipäivää on jäljellä. Sitten voi laskea salkun arvonkehityksen vuoden ajalta, osingot onkin jo laskettu. Yhtiöt tekevät jo kiivaasti tilinpäätöslaskelmiaan, ja alkavat kohta julkaista niitä. Tätä odotellessa listasin salkkuyhtiöitteni tilinpäätöstiedotteiden ajankohdat, ja järjestin ne niiden mukaan. Laitoin mukaan myös yhtiökokouksen ajankohdan, vaikka ne eivät kaikilla yhtiöillä vielä ole vahvistettuja päivämääriä. Lista löytyy pysyvistä sivuista nimellä "Kalenteri"

Hain ajankohdat suoraan yhtiöiden sijoittajasivuilta, joista ne löytyivätkin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta varsin helposti. Yllätyksekseni amerikkalaisten yhtiöiden tilinpäätöstiedotteiden ajankohdat olivat hiukan hankalia löytää, tai ne olivat epämääräisiä, kuten esimerkiksi Exxonilla, joka arvioi julkistavansa vuoden 2014 tuloksensa 29.1.-2.2. Myös IBM:llä oli päivämäärän perässä (estimated) eli arvio. Yhtiökokouspäivämääriä en edes löytänyt amerikkalaisilta yhtiöiltäni. Tosin sillä ei ole niin merkitystä, sillä en ole menossa näiden yhtiökokoukseen, eikä osinko irtoa yhtiökokouksen jälkeen kuten yleensä suomalaisilla yhtiöllä.

Tilinpäätökset aloittaa Saga Furs jo tämän vuoden puolella 30.12., sillä sen tilikausi on päättynyt jo 31.10. eli kaksi kuukautta sitten, joten ei isompia kiireitä julkistuksen kanssa. Sen sijaan IBM aikoo julkaista tuloksensa 20.1. eli 20 vuorokautta tilikauden päättymisen jälkeen! Nopeimmat suomalaiset yhtiöt julkistavat tiedotteensa 29.1., jolloin Nokia, Nordea ja KONE kertovat tuloksensa.

Vilkkain päivä näyttää olevan 5. helmikuuta, jolloin kuusi salkkuyhtiöistäni: Sanoma, L & T, Amer Sports, Metso, Nokian renkaat ja Tieto, julkaisevat tiedotteensa. Hännänhuippuna tulee Olvi, joka julkaisee tiedotteensa vasta 25.2. eli melkein kuukausi Nokian, Nordean ja Koneen jälkeen.

Ei välttyä ajatukselta, että yhtiöt kilpailisivat julkistusajoilla, kuka ehtii ensin.
Myös voi miettiä, että julkistaako hyvin hoidetut yhtiöt tuloksensa nopeimmin, ja vastaavasti ovatko mattimyöhäiset huonommin hoidettuja?

14. joulukuuta 2014

Osinkovuosi 2014 ja 2015

Osinkovuosi 2014 on lopuillaan, kaikki osingot ovat jo tiedossa, joskaan ihan kaikki eivät vielä tilillä.
Vuonna 2014 sain osinkoja bruttona 3845 € (verojen jälkeen 2864 €) eli hiukan vähemmän kuin vuonna 2013: 3932 € (pääomanpalautukset huomioiden). Osasyynä pudotukseen oli Exel Composites, joka maksoi viime vuoden osingon edellisvuoden joulukuussa verottomana pääomanpalautuksena (0,50€ osakkeelta eli yhteensä 200 €).

Vuoden 2015 osinkoja ei tietenkään voi tietää tarkasti, mutta ennusteen voi tehdä pohjautuen esimerkiksi FIMin aamukatsaukseen ja omaan arvaukseen.

Näiden ennusteiden pohjalta tulen saamaan ensi vuonna osinkoja nykyisillä osakeomistuksilla arviolta 4251 €.

Eniten ennusteiden mukaan osinkoaan tulisi prosentuaalisesi kasvattamaan omistamistani yhtiöistä:

- Oriola-KD 0,00 € -> 0,07 €
- Technopolis 0,10 € -> 0,15 € (+50%)
- Sanoma 0,10 € -> 0,15 € (+ 50 %)
- Lassila & Tikanoja 0,50 € -> 0,70 € (+40 %)
- Valmet 0,15 € -> 0,20 € (+33 %)
- Nordea  0,43 € -> 0,56 € (+30 %)
- Marimekko 0,25 € -> 0,30 € (+20 %)
- Sampo 1,65 € -> 1,90 € (+15 %)
- Kone 1,00 € -> 1,13 € (+12 %)

Suurin osingonmaksun romahtaja tulee olemaan Stockmann, jolta ei odoteta ensi vuonna osinkoa ollenkaan, sekä Nokia, joka maksoi tänä vuonna ylimääräisen osingon ja ensi vuonna tullee vain normaali osinko.

Stockmann 0,20 € -> 0,00 € ( -100 %)
Nokia       0,37 € -> 0,14 € ( -62 %)

Luonnollisesti suurin vaikutus euroina tulee olemaan salkussa suurimmilla painoilla olevilla eli

- Nordea +94 €
- Sampo +75 €
- Nokia -78 €

Lisäksi uudet ostokset, Konecranes, Tikkurila ja Nokian renkaiden lisäosto tuovat kukin noin 50 € lisää osinkoja.

Tarkoitus on toki vielä ostaa pari-kolme erää jotain osaketta ennen osinkokevättä, mutta mitä, se jää nähtäväksi.

Paivitys: 2014 osinkosumma korjattu.